YHTYE

(c) Petri Vilén

Epävirallinen esittelyteksti

Harmi on naantalilainen suomenkielistä poprockia soittava laulu- ja soitinyhtye. Täysi-ikäisyyden kynnyksellä seikkailevat nuorukaiset kokoontuivat jamittelemaan ensimmäisen kerran syksyllä 2011. Nyt orkesterilta löytyy jo monia sekä iloisia että vakavampiakin omia lauluja ja keikkakokemusta on karttunut kiitettävästi. Niin musiikillisesti kuin ulkomusiikillisesti Harmi kulkee hyvällä tavalla omia teitään liiallista jäykistelyä ja vakavoitumista vältellen.

Jäsenistö

Laura Andersson	- laulu
Ilona Helo	- huilu, koskettimet
Maija Lindroos	- rummut
Maria Norrvik	- basso
Samuli Virtanen	- kitara

HARMISTORIA

Yhtäällä...

Kesällä 2011 Maria punoi juonia soitantoryhmän kokoon haalimisesta letkeät treenisjamit takaraivossaan kutkutellen. Ilona huiluineen oli jo kelkassa, mutta jotain uupui. Virtasen Samuli oli jo ala-asteajoista näppäillyt kuulijoiden sydämet vereslihoille, mutta Maria ei viileää kitarasankaria mukaan tohtinut kysyä.

Toisaalla...

Laura ja Samuli törmäsivät sattumalta elokuisena iltana Naantalin venesatamassa, ja vanhoina ala-aste- ja rippileirituttuina eskaloitui kohtaaminen säännölliseksi Naamakirja-chattailyksi. Kitara ja laulu -henkiset katusoittelot olivat kovasti suunnitelmissa, mutta kotipihan ulkopuolelle ei pokka sinä kesänä riittänyt. Joku bändijuttu ois aika nasta.

Puuttuva palanen

Ennen kuin mitään ehti viritä, lähettikin Maria, kuoma jo kymmenen vuoden takaa, Lauralle viestin, jossa tiedusteli mielenkiintoa lähteä treenikselle laulelemaan. Notta tietysti. "Mä aattelin tota Samuli Virtasta kans kysyä, mutten oo uskaltanu vielä", virkkoi Maria ja Laura pullaansa tukehtumaisillaan ilmoitti tämän jo suurinpiirtein olevan mukana. Lukiotoveri Maija kuulemma taisi kitaransoiton, ja niimpä kutsu jameihin lähti myös hälle.

Täydellistä!

Kesä häämötti loppuaan. Savupiippujen katveessa oranssilla kokolattiamatolla viisikko pälyili toisiaan: eka kerta treeniksellä, tuli kai ryhtyä miettimään soitintenjakoa. Samuli ilman muuta kitaroitsisi, mutta suhtsillään olennaisen rumpalin manttelia kantamaan ei vapaaehtoisia löytynyt. Maria, ainut rytmiryhmätaipumuksia parin vuoden rumputuntien perusteella vähääkään osoittava, tahtoi välttämättä soittaa bassoa. Rumpujakkaralle istutettiin siis kokeilumielessä Maija, ja yllättyi itsekin, kun kolistelu ei kuulostanutkaan hassummalta. Vaan itseasiassa aika hyvältä. Kakkoskitaraan tarttuikin siis Ilona.

Hurmio

Treeniksen tuhansista pahvilaatikoista kaivettiin esiin sointuja esimerkiksi sellaisiin kappaleisiin, kuin I Will Survive ja Hengaillaan. Tunnit vierivät lattialla kontaten ja Smells Like Teen Spirittiä huutaen, niin, ettei Laura puhunut pariin päivään. Soittaminen oli hävyttömän hauskaa, ja siihen tuhrautuikin aikaa siihen pisteeseen, että vanhemmat kokivat tarpeelliseksi kokoontua Treenikselle kehityskeskustelemaan; koulumenestyksestä ja musiikkirappioitumisesta sunmuusta. Tätä edelsi kuumeinen paikkojen puunaaminen ja perintövedenkeittimen kiillottaminen täyteen loistoonsa, ja liekö juuri tästä johtuen, sai lapsikatras jatkaa musiikillista ilakoimistaan, kunhan oppivelvollisuudet tulisi siinä ohessa täytettyä.

Neitsytkeikka

Koitti päivä, jolloin saimme ihan ekan keikkamme. Kyseessä olisi Naantalin Kuorolaisten Halloween-pidot, joihin Marian äidin kautta pääsisimme iskemään pöytään tiukimmat coverimme. Ohjelmalehtistä varten tarvitsimme nimen: A Guilty Llama? Folk You? Puoltoääniä ja lähes lopullisen nimen paikan itselleen hamusi Samppu ja Iltatähdet. Vieläkin on hieman hämärän peitossa, miten se syntyi, mutta kannatetuimman teorian mukaan Haaremista (Samuli 1/5 miesvähemmistönä) muotoutunut Harmi valikoitui junttamme otsakkeeksi yksimielisen muminan saattelemana. Itse keikka 29.10. ei varsinaisesti pankkia räjäyttänyt, ei edes eteistä, mutta opimmepa näkemään Satulinnan ihka uudessa valossa.

Junior Bandstandiin

Meillä siis oli yhtye. Kai sillä piti jotain tehdäkin. Sopivasti ilmoittautumiset Turku Bandstand Junioriin olivat pyörähtäneet käyntiin, ja koskei kyseessä ollut minkään sortin mittelö, vaan tilaisuus saada omasta soitannosta palautetta tyypeiltä, jotka aiheesta jotain tiesivätkin, lähetimme tärisevin käsin ilmoittautumisemme. Biisejä piti olla kolme, eikä niiden tarvinnut olla omia, ja top-trioksemme valikoituivatkin Hit the Road Jack, Hound Dog ja Käenpesä. 11.11.2011 Vimman lavalle kavutessamme luuli jännitykseen kuolevansa yks jos toinenkin. Keikan jälkeen saatiin hyvää palautetta ja oltiin äimänä.

Alkuzumbailua

Olimme sattumalta tulleet perustaneeksi bändin, jolla oli ihan nimikin. Ei siis olisi pitänyt yllättyä, kun Samuli ilmoitti tehneensä meille biisin. Nimeltään se oli Storm. Mittelö kielikysymyksestä kävi kiivaana: Samuli ja Maija halusivat luritella lontooksi, kun Lauran ja Marian mielestä sanan säilän olisi tullut sivallella kotoisella suomen kielellä. Laulajan veto-oikeutta härskisti hyväksikäyttäen sai Laura tahtonsa läpi, ja niin tunnetaan Stormkin paremmin nimellä Kadonneet Lapset.

Omia musiikkeja

Storm, ennen kielikiistan ratkeamista, sai julkisen ensisoittonsa 21.12.2011 Naantalin Lukion joulujuhlassa. Omia kappaleita alkoi kuitenkin versota, ja kun ilmoittautuminen Turku Bandstandiin, siis siihen ihan oikeeseen, missä piti esittää omaa musiikkia, alkoi, aprikoimme jotta miksikäs ei. Niimpä koitti 10.2.2012 ja kolmas keikkamme ikinä, taas pelosta jäykkinä Vimman lavalla. Kiitos suunnilleen koko Naantalin paikallaolon tukijoukkoina pääsimme suoraan yleisöäänillä finaaliin, ja 24.3. avasimme illan Turun Klubilla. Ennakkoaavistustemme mukaisesti ei paikkaa palkintopallilla lohjennut, mutta jo Klubille soittamaan pääseminen itsessään oli tajuton juttu.

Huiseja juttuja

Bandstandista bongattuina päätyi piskuinen soitantoryhmämme tukioppilaaksi Turku Rock Academy -hankkeeseen. Omaa tuotantoa syntyi tasaiseen tahtiin, ja keikkojakin oli hurjasti ja hurjan kivoja: vuoteen 2012 mahtui kolmisenkymmentä keikkaa, joiden joukossa eka festivaalivetomme Karjurockissa muutaman ihmisen tätä jopa todistessa, ja Valborgin Unplugged-kisan akustisia fiilistelyjä olkkaritunnelmissa.

2013 – huisit jutut ihan uuteen kaliiperiin!

Alkuvuodesta kunnostauduimme jokainen ylioppilaistuvina ja musajutut siirtyivät auliisti psykan ja historian ja fysiikan ja matikan ja muiden kivojen juttujen tieltä. Ei me kuitenkaan lautoja treeniksen ikkunoille naulattu – pinnan alla muhi. Ja pinnan alla muhineet asiat näki päivänvalon 9.5. ensisinglemme 'Lentokalat' julkaisun myötä. Rock Academyn kullanarvoisella tuella tuotettu hilpeä veisu musavideoineen keräsi huimia katsojamääriä YouTubessa (11 000, still counting!) ja vastaanotto oli äimistyttävän lämpöistä. Josta aasinsilta seuraavaan hulluun juttuun: Harmi. Ruisrock 2013. Minirantalava. Ei. Huono. Todettiin, et ei tämmösiä tapahdu.

Näinä päivinä

Ollaan päästy soittamaan ihan mahdottoman moniin ihaniin paikkoihin, ja toivottavasti päästään edelleenkin! Tehtiin viisvuotissuunnitelma, joka meni jokseenkin näin:

-pidetään kivaa
-tehään musiikkia
-tehään keikkoja
-pidetään kivaa

Eli ei mitään turhan niuheita deadlineja.

---

Julkaistu 6.10.2013. Päivitystä luvassa kenties joskus kun on sen aika.